Uusimman aallon feministit haluavat hyötyä sukupuolirooleista

Tämä kuva HS:n juttua varten haastatellusta Viivi Kuuselasta kiersi toissapäivänä nettiä ja herätti huvittuneita reaktioita. Tämäkö muka feminismiä! Kaikkea ne keksivät. Itse asiassa kyllä – tämä on feminismin uusin aalto. Antakaas kun selitän.

Feministit ovat aina halunneet valtaa ja resursseja (kuten aktivistit yleensäkin haluavat aatteensa ajamiseen). Jos katsomme maailmaa feministin silmin ja näemme patriarkaatin syynä vallan ja resurssien epätasaiseen jakautumiseen – miehillä on molempia enemmän – niin pyrkimykseksi muodostuu päästä niistä jollain tavalla osalliseksi. Sen voi tehdä kilpailemalla niistä miesten kanssa tai saamalla miehet jakamaan niitä itse. 

Vielä 10+ vuotta sitten feminismi sovelsi ensimmäistä tapaa. Se korosti, että naiset pystyvät kaikkeen mihin miehetkin. Siskoja kehotettiin käärimään hihat, tähtäämään korkealle ja räjäyttämään lasikatot. P!nk kannusti tyttöjä olemaan poikamaisia menestyäkseen miesten maailmassa ja kritisoi naisten itse itseään esineellistävää bimboilua kappaleessaan Stupid Girls (2009). Itsenäistä toimeentuloa ja riippumattomuutta miehistä ihannoitiin.

Vuosikymmenen takainen feminismi ei tehnyt eroa miesten ja naisten taipumusten tai kykyjen välille, joten kun kovasta uurastuksesta huolimatta ansiotulot ja pörssiyhtiöiden hallituspaikat jakautuivat vieläkin epätasaisesti, lopputulosten epätasa-arvo saattoi loogisesti johtua vain patriarkaatista. Se oli edelleen kukistamatta. Bossgirl -hypetystä näkee joskus vieläkin, mutta se on siirtynyt pois feminismin keskiöstä.

Miehiksi miesten paikalle hyppääminen oli siis epäonnistunut. Osa feministeistä totesi, että on aika lakata pelaamasta peliä, jonka säännöt on kirjoitettu naisia vastaan, ja sen sijaan alkaa hyötyä heistä, joita patriarkaatti suosii. Syntyi uusi aalto, jota muun muassa Kuusela näyttää edustavan.

Uusimman aallon feministien suhtautuminen sukupuoleen on mennyt aivan toiseen laitaan. Sukupuolten häivyttäminen on vaihtunut niiden alleviivaamiseen. Sen sijaan, että naiseus pitäisi peittää kunnianhimolla ja bleisereillä, sitä tulee korostaa. Uuden aallon feministit laittautuvat mielellään kauniiksi ja haluavat tulla halutuksi ja hemmotelluksi. Jotkut vaalivat "feminiinienergiaansa". Miehiltä he vastaavasti edellyttävät perinteiseltä kuulostavia asioita – elatusta ja panostusta, tai kuten Kuusela sanoi, aikaa ja rahaa. Samalle viivalle pyrkimisestä on siirrytty katsomoon, josta seurata miesten keskinäistä kilpajuoksua ja päästä sitten osingoille voittopotista. 

Miesten resursseista hyötymisessähän ei ole mitään uutta tai ihmeellistä – niin se maailma makaa – mutta merkityksellistä on, mikä lähtökohta ja aikomus siihen liittyy. Onko tarkoituksena se, että pariskunnan osapuolet tekevät yhteisen hyvän eteen eri napaisia uhrauksia? Vai onko niin, että naisilla on pelkkiä oikeuksia ja miehillä pelkkiä velvollisuuksia? Onko feministin tarkoitus hakkeroida patriarkaatti, jotta se hyödyttää häntä taloudellisesti miesten kustannuksella?

Moraalinen oikeutus feministiseen miehistä hyötymiseen haetaan siitä, että patriarkaatissa miehillä on etulyöntiasema, joten heidän kuuluukin antaa paljostaan (tässä ollaan myös vasemmistolaisuuden ytimessä). Lisäksi tällä tavoin voidaan kompensoida historiallisia vääryyksiä ja sortoa (tämä taas kuulostaa intersektionaaliselta feminismiltä ja BLM:ltä).

Tavat harjoittaa uuden aallon feminismiä vaihtelevat. Osa naisista edellyttää miehen hoitavan ravintolalaskun tai jopa antavan heille rahaa puhtaana käteen esimerkiksi osana sokerideittailua. Manifestelle-tubekanavaa emännöivä nainen ottaa gold digger -solvauksen kohteliaisuutena ja halveksii vähävaraisia miehiä täysin estottomasti – heistä käytetään sanaa "dusty". Jotkut naiset taas havahtuvat siihen, että istuvat pankin päällä, joten korporaatiossa raatamisen sijaan he voivat antaa miesten raataa ja ottaa siivun heidän menestyksestään Onlyfans-maksuina tai stringeihin sujautettuina seteleinä, kuten stripparifeministit Noitapiiri-sarjassa. Moni on naureskellut sille, että perseen näyttäminenkö on nykyään feministinen ja voimaannuttava teko, mutta tämän uuden aallon feminismin mukaan se nimenomaan on sitä. Bimboilusta on tullut coolia. 

Kuten on käynyt ilmi, uusi aalto korostaa naisten ja miesten erilaisuutta ja sukupuolirooleja. Se katsoo näitä puhtaasti heteronormatiivisesta näkökulmasta. Voisi kuvitella, että ne toisenlaiset feministit, jotka taas eivät tykkää binäärisestä sukupuolijaottelusta tai heteronormatiivisuudesta, olisivat uuden aallon feministien kurkussa kiinni, mutta tätä ei nähtävästi ole tapahtunut. Ei siitäkään huolimatta, että sateenkaarifeministien luulisi olevan pohjattoman kateellisia uuden aallon feministeille, koska jälkimmäiset ovat kauniita ja saavat miehiltä resursseja ja huomiota tavalla, johon lihava turkoositukka ei kykene. Ehkä viha patriarkaattia kohtaan pitää heidät toistensa liittolaisina.

Feminismi on kulkenut melkein 360 astetta. Uuden aallon feministit ovat oivaltaneet sen ikiaikaisen tosiasian, että sukupuolet ovat erilaisia, joten niiden ei kannata kilpailla keskenään samoilla areenoilla. Tämäkin aalto kuitenkin perustuu samaan uskomukseen kuin kaikki aikaisemmat aallot: patriarkaatti on olemassa ja se sortaa naisia. Feminismi on aina pyrkinyt ja tulee aina pyrkimään miesten päihittämiseen tai vähintään tasapeliin sen sijaan, että se uskoisi sukupuolten olevan erilaisia ja sellaisina toisiaan täydentäviä.

Miehenä ja naisena olemisessa on omat etunsa ja haasteensa, eikä kumpikaan tule koskaan olemaan täydellistä. Uhripisteiden laskeminen on omiaan luomaan sukupuolten välille kyräilyä, joka tekee yksilöistä onnettomia ja kokonaisista sukupolvista naisia ja miehiä haluttomia rakastamaan toisiaan aidosti ja uhrautumaan toistensa vuoksi.

Tahdonvalinta – väistelty välttämättömyys

Tämä teksti on pidetty puheena Tunne juuresi -tilaisuudessa Helsingissä 18.9.2021.

Eliökunta on ehkä maailman mielenkiintoisin asia. Jokainen mänty, makrilli, tatti ja tiainen on tulos miljoonia vuosia kestäneestä eloonjäämiskamppailusta, jossa ympäristö on koulinut kustakin lajista parhaan mahdollisen selviytyjän. Lajien on täytynyt olla kykeneviä luovimaan ravinnon, luonnollisten uhkien, ilmaston ja muiden vastaavien tekijöiden virtauksissa, joissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Muuttuvat olosuhteet edellyttävät elämältä joko väistymistä tai sopeutumista. Sopeutuminen on tietysti kunnioitettava saavutus lajille kuin lajille, sillä se kielii muuntautumiskyvystä, mutta myöskään karsiutumisen ei tarvitse olla tragedia. Kun ekologisesta lokerosta vapautuu tilaa, se tuppaa täyttymään jollain muulla. Murrosten vanavedessä syntyykin usein uusia, hienoja elämänmuotoja. Tästä mainittakoon esimerkkinä sinivalas, maailman suurin eläin. Valaslajien kasvu merkittävästi aiempaa suurikokoisemmiksi mahdollistui vasta valaiden luontaisen vihollisen, megalodonin, kuoltua sukupuuttoon. Luonnonvalinta siis vei megalodonin, mutta se antoi suuren sinivalaan ja paljon muutakin.

On varsin kiehtova ajatus – tai voi olla joskus masentavakin ajatus – että minne tahansa kun katsoo, näkee luonnonvalinnan voittajan. Jokainen nykyään elossa oleva organismi on selviytyjien jälkeläinen ja jokainen piirre jokaisessa lajissa on kuin tarkoin harkitun suunnittelun tulosta. Luonto on todennut, että vesinokkaeläimen kannattaa munia, mutta imettää poikasiaan, ja että ihminen on rauhoittuva nuotion rätinästä, koska se merkitsee lämpöä ja turvaa. Kukaan tai mikään ei kuitenkaan ole luonnonvalinnan lopullinen voittaja. Jokainen sukupolvi käy läpi saman eloonjäämiskamppailun kuin edeltäjänsä, eikä luonnonvalinta ole koskaan valmis. Siinä piilee sen kauneus. Olen vakaasti sitä mieltä, että maailmasta ei löydy kauniimpaa kuin luonnon kiertokulku, sen jatkuva kehittyminen ja elämän moninaiset ilmenemismuodot.

Tämän vuoksi en kykene suhtautumaan täysin varauksetta siihen, kuinka yksi laji – meidän oma ihmislajimme – on onnistunut jo pitkän aikaa kiertämään ympäristön asettamia ehtoja. Pärjäämisemme voitaneen laskea älyn, sorminäppäryyden ja ryhmissä elämisen voittokuluksi. Lajimme alkutaipaleella väylät kiertää ihmiselle ominaisia heikkouksia olivat varsin vähäisiä ja alkeellisia, kuten karvattomien kehojemme lämmittämistä muiden eläinten turkeilla ja nysäkynsiemme ja -hampaidemme korvaamista teräviksi hakatuilla kivillä. Maatalouteen siirtymisen myötä yhteisömme kasvoivat ja yksilöön kohdistuvan luonnonvalinnan rinnalla korostui yhteisön kyvykkyys ja vastuu. Yhteisö oli parhaimmillaan enemmän kuin osiensa summa ja se antoi jäsenelleen anteeksi heikkoutta, kunhan hän kykeni palvelemaan yhteisöään jollakin toisella, korvaavalla osa-alueella.

Valtaosan lajimme historiasta ihmiset ovat voineet kasvattaa lukumääräänsä vain sen verran, kuin maa-alue on kyennyt elättämään. Ihminen on siinä mielessä ollut kuten muutkin eläinlajit, alisteinen ympäristön kantokyvylle. Hyvät satovuodet sallivat väkimäärän kasvun, kun taas halla teki siihen notkahduksen. Sen lisäksi, että mahdollisuus riittävään määrään ravintoa oli ylipäätään olemassa, sitä oli myös osattava hyödyntää, mihin vaadittiin esimerkiksi erinomaista fyysistä kuntoa tai pitkäjänteistä suunnittelua ja ennakointia. Ravinnon saatavuuden osalta olemme globalisaation aamunkoitosta lähtien kiertäneet ympäristön kantokykyä – nykyään rekat ja rahtilaivat tuovat maailman ääristä riisiä, pähkinöitä, eksoottisia hedelmiä, muutamia mainitakseni, eikä kasvukauden pituuskaan muodostu rajoitteeksi kasvihuoneiden aikakaudella. Ravinnon määrän lisäksi pullonkaula on poistunut myös siitä, millä edellytyksin ravinnosta pääsee osalliseksi. Kärjistetysti ilmaistuna selviytymisen edellytys on, että osaa täyttää Kelan sivuilla toimeentulotukihakemuksen. Tällaisen onnistuminen tietysti edellyttää yhteisöltä riittävää kollektiivista kyvykkyyttä, jotta se riittää paikkaamaan sitä, mitä yksilöltä puuttuu.

Ihmiskunnan pitkän historian viimeisimpiin kehitysaskeliin lukeutuva, mutta nähdäkseni jopa eniten luonnonvalinnan kiertämiseen vaikuttanut tekijä on sama, joka sallii minun puhua täällä tänään: lääketiede. Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Se puhkesi teini-iän kynnyksellä ja se aiheutti pituuskasvun, aloitekyvyn ja yleisesti ajatuksenjuoksun hyytymistä. Suomeksi sanottuna olin täysi ameeba. Kouluterveydenhoitaja passitti verikokeisiin, joiden jälkeen määrätty tyroksiinilääkitys on tehnyt minusta oireettoman. Minulle se on tietysti iloinen asia. Olenhan käytännössä saanut elämän lahjan toiseen kertaan. Ja niin on moni muukin. Tästä samasta sairaudesta kärsivät, diabeetikot, verensiirron saaneet, vauvana happikaappiin päässeet, lukemattomat muut sudenkuopat lääketieteen avulla välttäneet elävät aikuisuuteen ja saavat nauttia normaalista elämästä, johon kuuluu opiskelua, työntekoa, rakastumista, kenties perheen perustaminenkin. Vaikka lapsi perisi äitinsä tai isänsä sairauden, hän pääsee hoidon piiriin ja elää aivan yhtä normaalin elämän kuin vanhempansa. Kun esimerkiksi diabetes on lakannut olemasta kuolemantuomio ja sairauden huomaa lähinnä Hermesetas-rasiasta kahvipöydässä, looginen seuraus on, että diabeteksen esiintyvyys väestössä kasvaa.

Sairautta edistävien tai niille altistavien perintötekijöiden yleistyminen ei ole ongelma tilanteessa, jossa sairauteen on mahdollista saada hoitoa. On kuitenkin tosiasia, että sellainen tilanne on pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Ihmislaji sellaisena, kuin sen nykyään tunnemme, on ollut olemassa reilut 300 000 vuotta. Modernin lääketieteen hedelmistä olemme saaneet nauttia noin 120 vuoden ajan. Nykyisen tason jo saavutettuamme sen ylläpito tietysti vaatii vähemmän ponnisteluja, mutta yhteiskunnallisen romahduksen mahdollisuus on aina olemassa ja se mahdollisuus on muistuttanut meitä olemassaolostaan lukuisia kertoja historian saatossa. Väitän, että elämme yhteiskunnallista laskusuhdannetta tälläkin hetkellä. Mitä pidempään elämme tällaista poikkeuksellista yltäkylläisyyden aikaa ja mitä suuremmaksi lääketieteen avusta riippuvaisten osuus väestöstä kasvaa, sitä rumempaa jälkeä yhteiskunnan romahdus – tai pelkkä notkahduskin – tulisi aikanaan aiheuttamaan.

Luonto ei aseta eliökunnalle jatkuvaa kehityspainetta turhanpäiten. Sillä on lajien kannalta selkeä etu – ne pysyvät mahdollisimman kyvykkäinä, valmiina vastaamaan ympäristönsä vaatimuksiin. Jos joku kirkkain silmin väittää, että tuon kehityspaineen radikaali väheneminen ihmisillä ei väistämättä johda haavoittuvaisempaan ihmiskuntaan, hän on kyvytön tai haluton näkemään syy-seuraussuhteita tai hän on poliitikko.

Edes jossain muodossa toteutuvan luonnonvalinnan tarpeellisuus ei missään nimessä ole uusi ajatus. Onpa käynyt niinkin, että valtionjohto on ottanut luonnonvalinnan omiin käsiinsä, määrittänyt eugeniikkaohjelman kriteeristön ja alkanut toteuttaa sitä. Tulokset ovat olleet vaihtelevia. Eugeniikan huono maine ja pelkästään kyseisen sanan kalseus yhdistetään kolmanteen valtakuntaan. Toisin sanoen pelko ja inho kohdistuvat siihen, mitä ihminen on pahuudessaan kykenevä tekemään toiselle. Negatiivista latausta aiheuttanee myös se, että eugeniikka väistämättä edellyttää ihmisten luokittelua jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen, oli kyse sitten positiivisesta – eli joidenkin lisääntymistä kannustavasta – tai negatiivisesta – eli toisten lisääntymistä rajoittavasta – eugeniikasta. Toisen maailmansodan jälkeinen läntinen ihmiskunta oitis karsastaa tällaista. Ihmiskäsityksemme kulmakivi on jokaisen ihmisen tasavertaisuus, joka mainitaan YK:n ihmisoikeuksien julistuksessakin ensimmäisenä.

Näistä perustelluista peloista huolimatta minua edelleen askarruttaa kovasti se, mitä kaikkea ihmisen suorittamaan väestön paranteluun kohdistuva raivokas vastustus todella pitää sisällään. Vaikka sillä on kiistatta toteennäytetty potentiaali hirvittävään pahuuteen, se ei muuta sitä, että ihmisen käsissä olevalla ”luonnonvalinnalla” – puhukaamme vaikkapa tahdonvalinnasta, sillä kyse on ihmisen tahdosta ilman luonnon osallisuutta – on potentiaali olla mittavasti pienemmän kärsimyksen tie kuin luonnonvalinnalla. Luontoa ei epäillä pahuudesta, sillä se ei kykene pahuuteen sen enempää kuin hyvyyteenkään – luonto on niiden rajan tuolla puolen – mutta silti luonnon harjoittama karsinta voi niittää kolmanneksen lapsista ennen heidän viidettä syntymäpäiväänsä sekä heidän kapealanteiset äitinsä jo synnytyksen hetkellä. Pahuuden puuttumisesta huolimatta tuloksena on mittaamaton määrä inhimillistä kärsimystä. Tahdonvalinta taas olisi täysin mahdollista järjestää siten, että se antaa jokaiselle elämän, mutta säätelee syntyvyyttä joko kannustavasti, rajoittavasti tai sekä että. Mahdollisuus pahuuteen tai väärinkäytöksiin ei ole aina oleellisin tekijä, jota kannattaa tarkastella.

Oleellinen seikka, joka varmasti hiertää aivan tavallista ihmistä ajatuksessa tahdonvalinnasta, on essentialismi, vaikka sitä ei juuri sillä termillä kutsuisikaan. Essentialismilla tarkoitetaan uskoa asioiden lähtökohtaisesti muuttumattomaan luonteeseen. Tahdonvalinta olisi sikäli essentialistista, että se todennäköisesti suosisi ihmisiä varsin muuttumattomien ominaisuuksien, kuten terveyden ja älyn perusteella. Käytäntö on jyrkässä ristiriidassa sellaisen ihmiskäsityksen kanssa, joka painottaa ahkeruutta ja kehittymistä ja uskoo ihmisten rajattomaan potentiaaliin, kunhan he vain yrittävät tarpeeksi. Uskon essentialismin kismittävän erityisesti vasemmistoa samasta syystä, jonka vuoksi vasemmalla ei tyypillisesti pidetä älykkyyden käsitteestä – ainakaan silloin, kun sillä tarkoitetaan jotain mitattavissa olevaa, kuten älykkyysosamäärää. Tahto asettaa kaikki samalle viivalle korostuu erityisesti siellä, ja sekä äsken mainitsemani älykkyys että terveys ovat ominaisuuksia, joita ei voi millään menettelyllä verottaa pois kantajiltaan ja jakaa tasaisesti vähäosaisten kesken.

Tahdonvalinnan toteuttamisen tekee tällä hetkellä haastavaksi niin ikään individualismi, eli yksilön vapauksiin ja oikeuksiin keskittyvä ajattelu. Individualismi painottuu juuri sellaisille alueille, joilla tahdonvalinta toteutuakseen edellyttäisi individualismin heikentymistä. Kysymyksen kannalta oleellinen näistä alueista on perhesuunnittelu, joka nähdään jyrkästi vain yksilön itsensä päätettävissä olevana asiana, eikä julkisessa keskustelussa juuri kuule puheenvuoroja siitä, kuinka yksilöiden päätöksissä soisi edes otettavan huomioon yhteisvastuu kansakunnan säilymisestä tai sen kyvykkyydestä. Tämä on täysin linjassa nykyisen rajatonta vapautta, pitkää nuoruutta ja maailmankansalaisuutta ihannoivan kulttuurin kanssa. Tästä arvoristiriidasta johtuen tahdonvalinta kohtaisi ankaraa vastustusta siinäkin tilanteessa, että sitä toteutettaisiin pelkästään positiivisen eugeniikan ja mahdollisesti alkioseulonnan keinoin, eikä se siten edes rajoittaisi kenenkään oikeuksia.

Pyrkimys rajoittaa ihmisten oikeuksia tilanteessa, jossa he nimenomaan haluaisivat pitää kiinni kyseisistä oikeuksista, on poliittisesti usein mahdotonta – eikä vähiten siksi, että kansan suosiosta riippuvaiset poliitikot eivät ole halukkaita ajamaan sellaisia uudistuksia, jotka saattaisivat heidät kansan silmissä epäsuosioon. Jos kansalaisten oikeuksien kaventaminen katsotaan kuitenkin välttämättömäksi, tehokkain tapa on myydä kansalaisille ajatus siitä, että menettely on vastuullisuuden nimissä suorastaan moraalinen velvollisuus. Tällöin ihmiset eivät ainoastaan hyväksy oikeuksiensa kaventamista, vaan jopa vaativat sitä, toimivat rajoitusten mukaan ilman pakottamista ja valvontaa sekä kohdistavat niskuroijiin sosiaalista painetta. Koronarajoitukset ovat tästä erittäin hyvä ja ajankohtainen esimerkki. Kuten on myös se, että vuosikausia jatkuneen ilmastouutisoinnin ja jopa suoranaisen paniikin lietsonnan seurauksena Suomen nuorisosta yli 40 % epäröi lasten hankintaa ilmastosyistä. Suvun jatkaminen on jokaisen elävän olennon tärkein päämäärä, ja jos lähes puolet ikäluokasta saadaan kyseenalaistamaan tämän päämäärän mielekkyys, liki mikä tahansa muukin ajatus olisi vuorenvarmasti myytävissä kansalaisille onnistuneesti. Mikäli ihmiset saataisiin vakuutettua siitä, että väestön kehittäminen optimaaliseen suuntaan on moraalinen velvollisuus, tavoitteeseen päästäisiin kuin itsestään, ilman että ihmisistä edes tuntuisi siltä, että heidän oikeuksiinsa kajotaan. He olisivat päinvastoin ylpeitä siitä, että ovat historian oikealla puolella.

Tahdonvalinta saattaa kuulostaa kovalta vasemmalle kallistuvien korviin, mutta seuraava perustelu haastaa niin ikään osaa kansallismielisistä. Populaatiot ovat sellaisia kuin ovat nimenomaan luonnonvalinnan vaikutuksesta, ja mikäli sen vaikutus muuttuu tai heikkenee oleellisesti, sen aiheuttama muutos populaatiossa on niin suuri, että se on voinut jatkuessaan johtaa jopa tyystin eri lajin syntyyn. Kansallismielisille suomalaisten perinteiden, suomen kielen ja suomalaisenemmistön säilyttäminen ovat sydämen asioita, ja kansallismielinen pitäisi ahdistavana ajatusta siitä, että Suomen kansa vaikkapa sekoittuisi johonkin vieraaseen kansaan, jolloin oman kansamme perusolemus muuttuisi peruuttamattomasti. Olisi siis loogista, että kansallismielinen suhtautuisi yhtäläisellä huolella myös siihen, että suomalainen väestö muuttuu perustavanlaatuisesti luonnonvalinnan vähäisyyden seurauksena. Siinä tilanteessa me toden totta eksyisimme juuriltamme – emme enää yltäisi ominaisuuksiltamme siihen kansaan, joka asutti, äesti ja lunasti itsenäiseksi tämän maan. Ja juuremme tunteaksemme meidän on tarkoituksellisesti pidettävä niistä kiinni.

Translaki seis!

Henkilöä, joka kokee olevansa eri sukupuolta kuin miksi hänet on syntyessään määritelty, kutsutaan transsukupuoliseksi. Tavallisesti transsukupuoliseksi itsensä tunteva menee jossain vaiheessa elämäänsä transsukupuolisuustutkimuksiin, jotta transsukupuolisuus voidaan todeta. Nykyisellään tutkimukset kestävät pitkään ja ovat varsin kattavat, jotta vääriltä diagnooseilta vältyttäisiin. Sen jälkeen henkilö saa halutessaan mennä ”sukupuolenkorjaushoitoihin” – joita kutsun tässä tekstissä sukupuolenvaihdoshoidoiksi, koska sukupuoli ei voi olla rikki – ja niiden jälkeen on mahdollista saada juridinen sukupuolenvaihdos eli vastakkaista sukupuolta olevan henkilötunnus.

Sukupuolenvaihdoshoidot käsittävät hormonaaliset ja kirurgiset hoidot, joilla henkilöstä pyritään tekemään mahdollisimman paljon vastakkaisen sukupuolen edustajan kaltainen. Hoidoilla lakkautetaan kehon oma sukupuolihormonien tuotanto, joka korvataan ulkopuolelta saatavilla hormoneilla, sekä tehdään muun muassa sukuelinten alueelle kirurgisia muutoksia. Luonnollinen ja väistämätön seuraus näistä hoidoista on lisääntymiskyvyttömyys. Vaatimus käydä sukupuolenvaihdos kokonaisuudessaan läpi ennen juridisen sukupuolen vaihtamista takaa sen, että henkilö on tosiasiallisesti sitä sukupuolta, joka henkilötiedoissa lukee.

Nykyistä lakia halutaan kuitenkin muuttaa. Tavoiteltujen lakimuutosten yhteisnimitys on translaki. Translakia alettiin ajaa kuin käärmettä pyssyyn pian sen jälkeen, kun laki sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymisestä meni läpi eduskunnassa syksyllä 2014. Translain virallisilla sivuilla kuvaillaan tavoitteita seuraavasti:

”Voimassa oleva translaki loukkaa ihmisoikeuksia, kehollista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Kuuluu kaikille -kampanjan tavoitteena on itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki, jossa sukupuolen juridinen vahvistaminen:

·     perustuu omalle ilmoitukselle lääketieteellisen prosessin sijaan

·     ei vaadi todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä

·     on mahdollista myös alle 18-vuotiaille.

Translaista on poistettava vaatimus lääketieteellisestä prosessista ja psykiatrisesta arviosta juridisen sukupuolen korjaamisen ehtona. Tilalle tarvitaan itsemäärittelyoikeus ja yksilölliset hoidot.”

Toisin sanoen translain ydin on se, että juridinen sukupuoli tulisi saada vaihtaa ilman lääketieteellistä prosessia tai fyysisiä muutoksia. Henkilöllä, joka on yksiselitteisesti esimerkiksi mies, tulisi siis olla oikeus vaihtaa juridinen sukupuolensa naiseksi. Lisäksi vaaditaan sukupuolenvaihdokseen edellytetyn ikärajan poistoa. Vastustan näitä muutoksia jyrkästi – en pahuuttani, vaan siksi, ettei niissä ole kokonaiskuvaa ajatellen mitään järkeä. Läpi mennessään translaista seuraisi enemmän huonoa kuin hyvää.

Tämä teksti käsittelee sitä, miksi uutta translakia ei tule hyväksyä.

Henkilöllisyystodistuksen tehtävä on yksilöidä jokainen henkilö ja kertoa tästä olennaisia asioita, kuten sukupuoli, sosiaaliturvatunnus ja ikä. Vastaavasti henkilöllisyystodistusta käytetään väärin ja se menettää merkityksensä, jos sitä ei käytetä edellä mainittuihin asioihin. Jos translaki hyväksytään, henkilöllisyystodistus ja henkilötunnus eivät enää välttämättä kerro, kumpaa sukupuolta henkilö tosiasiallisesti on – sukupuoli kun on ensisijaisesti lisääntymisbiologinen funktio ja vasta toissijaisesti muita asioita, kuten sosiaalinen tai koettu sukupuoli. Tilanteessa, jossa miehen juridinen sukupuoli voi olla nainen tai päinvastoin, henkilöllisyystodistuksilla voitaisiin käytännössä heittää vesilintua. Lisäksi se, että henkilö voi olla fyysisesti yhtä sukupuolta ja juridisesti toista, aiheuttaisi lukuisia muita hankaluuksia yhteiskunnassa ja sen järjestelmissä.

Yksi esimerkki mainituista hankaluuksista on terveydenhuollon järjestelmät. Miesten ja naisten hoito voi poiketa toisistaan anatomisista tai muista syistä, ja toisiinsa täsmäämättömät fyysinen ja juridinen sukupuoli aiheuttaisivat todennäköisesti paljon sekaannuksia. Terveydenhuollon alalla sekaannukset voivat olla suuri riskitekijä. Lisäksi Suomessa on tähän mennessä ollut yksi tapaus, jossa synnyttäjällä on miehen henkilötunnus. Tilanne oli ongelmallinen sekä neuvolassa että sairaalassa, koska terveydenhuollon järjestelmät eivät tunnista kyseistä tilannetta. Mikäli vastaavat tapaukset yleistyvät, jo ennestään kuormitettu hoitohenkilökunta joutuu kaiken muun lisäksi temppuilemaan järjestelmien kanssa, tai vaihtoehtoisesti huomattava osa terveydenhuollon järjestelmistä olisi kirjoitettava ja ohjelmoitava uusiksi. Työrupeamaa voisi kokoluokassaan verrata jopa sote-uudistukseen ja se olisi pitkäkestoinen ja raskas prosessi.

Toisena esimerkkinä toimivat kaikki tilanteet, joissa ihmiset jaetaan sosiaalisista tai sukupuolisiveellisyyteen liittyvistä syistä miehiin ja naisiin. Jos translaki menisi läpi ja mies voisi vaihtaa itselleen naisen henkilötunnuksen pelkällä ilmoituksella, häntä ei voitaisi estää menemästä naisten puolelle vaikkapa uimahallin peseytymistiloissa. Vaikka hän syystä tai toisesta kokisi olonsa turvallisemmaksi tai kotoisammaksi naisten puolella, naisten oikeus olla ilkosillaan vain oman sukupuolensa edustajien seurassa painaa vaakakupissa enemmän kuin yksittäisen miehen oikeus peseytyä naisten puolella. Lisäksi on otettava huomioon kiusanteko- ja hyväksikäyttöriski sekä turvattomuuden tunne pukeutumis- ja peseytymistiloissa. Jos juridinen sukupuoli irrotettaisiin fyysisestä sukupuolesta ja sen vaihtaminen tehtäisiin vaivattomaksi, tirkistelystä tulisi helpompaa kuin koskaan aikaisemmin ja hyväksikäyttötapaukset lisääntyisivät. Ulkomailla negatiivinen kehitys on jo nähty sukupuolineutraaleissa pukeutumis- ja wc-tiloissa.

Olen käynyt lukuisia keskusteluja translaista muun muassa Facebookissa ja törmään toistuvasti perusteluun, joka kuuluu: “Miten se vaikuttaisi sinun elämääsi, jos translaki hyväksyttäisiin?” Perustelu ontuu monesta syystä. Jos vain suoralla vaikutuksella henkilön omaan elämään olisi väliä, kenenkään ei pitäisi ajaa esimerkiksi eläinten oikeuksia. Kyse on henkilökohtaisten asioiden sijaan isosta kuvasta – siitä, millä poliittisilla päätöksillä saadaan suurin hyöty pienimmillä haitoilla. Translain hyväksymisellä saataisiin pieni hyöty mittavilla haitoilla, joten se olisi huono poliittinen päätös. Siksi nykymuotoista translakia ei tule hyväksyä nyt eikä koskaan.

Teemani eduskuntavaaleissa 2019

Eduskuntavaalit ovat Suomen poliittisen päätöksenteon tärkeimmät vaalit. Niihin on enää 62 päivää, reilut kaksi kuukautta. Vaaleilla valitut 200 kansanedustajaa käyttävät Suomen olennaisinta ja laajinta päätäntävaltaa seuraavan neljän vuoden ajan, ja se, ketkä tätä maata johtavat, ei ole yhdentekevää. Eduskuntaan on äärimmäisen tärkeää valita fiksuja tyyppejä, jotka ajattelevat realistisesti ja kauaskantoisesti. Sellaisia, jotka kulkevat kansan etu edellä ja haluavat varmistaa hyvinvoinnin ja resurssien riittävyyden elämän jokaisessa vaiheessa. Sellaisia, joiden toimintaa motivoi kansan etu, ei oman tai kaverin lompakon paksuus.

Olen ehdolla eduskuntaan Varsinais-Suomen vaalipiiristä, perussuomalaisten listalta. 23-vuotiaana olen listan nuorin ehdokas sekä ainoa opiskelija. Vaalikampanjani alkoi kampanjastartilla, kun julkaisin vaalikuvani ja saimme pystyyn uuden verkkosivuni osoitteessa Liinaveronicaisto.fi. Vaalikampanjaani voi seurata blogista, verkkosivuilta, Facebookista ja Instagramista. Sisältöä voi etsiä myös kampanjani hashtageilla #Liina2019 ja #Sinivihreäpunapää. Tässä kirjoituksessa kerron kolmesta vaaliteemastani maltillisen mittaisesti.

Maahanmuutto

Maahanmuutosta puhutaan paljon ja hupaisasti myös siitä, kuinka pitäisi puhua muustakin kuin maahanmuutosta. Tämä teema kuitenkin liittyy lukuisiin asioihin yhteiskunnassa suoraan tai välillisesti — turvallisuuteen, huoltosuhteeseen, sosiaaliturvaan, kansantalouteen, asumisen hintaan, yhteiskunnan sosiaaliseen koheesioon ja niin edelleen. Suomen maahanmuuttopolitiikka ja sen kustannukset kaipaavat järkeistämistä.

Suomelle talouden tai turvallisuuden kannalta haitallinen maahanmuutto tulee lopettaa kokonaan ja kohdistaa apu pakolaisten lähtömaihin — kuitenkin omien resurssiemme rajoissa. Laittomien väylien hyödyntäminen tulee tehdä mahdollisimman vaikeaksi ja laittomasti maassa oleskelevat tulee poistaa maasta ensi tilassa. Suomen on joko irtauduttava YK:n GCM-sopimuksesta tai oltava noudattamatta sen periaatteita.

Rikoslaki

Rikoslain tehtävä on rangaista rikollista tekoon suhteutetulla vakavuudella ja siten tehdä oman käden oikeudesta ja kostosta tarpeettomia. Nämä hallitsemattomat ja mielivaltaiset tavat jakaa oikeutta järkyttävät yhteiskuntarauhaa. Siksi sanktioiden on vastattava kansan oikeudentajuun, jotta oikeuslaitosta kunnioitetaan jatkossakin eikä oikeutta oteta omiin käsiin.

Henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista annettavia tuomioita tulee koventaa tuntuvasti. Erityisesti seksuaalirikoksista annettavien tuomioiden ala- ja ylärajoja tulee nostaa ja ehdollisten tuomioiden määrää vähentää. Elinkautisen vankeusrangaistuksen pituutta tulee kasvattaa ja ensikertalainen saa oikeasti olla vain kerran — ei muutaman vuoden välein. Sakkojen muuntorangaistus on otettava takaisin käyttöön. Vakavaan koulukiusaamiseen puuttumisen laiminlyönnin on oltava aina rangaistavaa.

Ympäristö

Ilmastonmuutos ja ympäristöasiat huolettavat erityisesti nuoria. Ympäristölle haitallista toimintaa vastaan osoitetaan mieltä Eduskuntatalon portailla ja tavalliset kansalaisetkin potevat huonoa omaatuntoa lihansyönnistä ja etelänmatkoista. On hienoa, että koko maailman yhteisten tavoitteiden eteen halutaan tehdä töitä ja vaatia Suomelta toimia jopa valtiollisella tasolla. Ympäristötekoja on kuitenkin viisasta tehdä Suomen ehdoilla, Suomen kokoisesti ja ensisijaisesti paikallisesti.

Teollisuuden toiminnan edellytyksiä Suomessa ei tule jarruttaa rajoituksilla, jotka voivat ajaa tuotannon vähemmän eettisiin ja vähemmän valvottuihin olosuhteisiin. Sen sijaan on kannustettava lähellä tuotettujen tavaroiden ja elintarvikkeiden suosimiseen verottamalla ulkomailta tuotuja vastaavia tuotteita eri tavalla. Ydinvoiman osuutta tuotetusta energiasta on kasvatettava, koska se on kaikista saatavilla olevista energiamuodoista tehokkain. Suomen on suojeltava arvokasta luontoaan ja Itämerta, joka on erityisen herkkä saasteille ja rehevöitymiselle.