Miksi en ole feministi

Minä en ole feministi. Syitä siihen on monia. En usko feminismin kannattavan todellisuudessa tasa-arvoa, koska aatteen nimikin on sukupuolittunut. En halua itseäni luettavan osaksi ihmisryhmää, josta valitettavan äänekäs osa on irrationaalisia kaistapäitä, jotka vihaavat ja demonisoivat miehiä sekä käyttävät argumentteina väitteitä, jotka on moneen kertaan todistettu vääriksi. En myöskään halua sanoa kannattavani aatetta, joka kantaa sukupuoleen viittaavaa etuliitettä. Olen ihan vaan egalitaristi tai tasa-arvon kannattaja.

Joitakin ihmisiä kuitenkin ärsyttää kamalasti se, etten ole feministi, ja olenkin vääntänyt aatteesta ja sen merkityksestä luvattoman paljon tuttujen ja tuntemattomien kanssa, kasvotusten ja sosiaalisessa mediassa. Keskeinen erimielisyys on joka keskustelussa se, kenen etua feminismi pohjimmiltaan ajaa: onko aate täysin sukupuolten välisen tasa-arvon kannalla, vai pyrkiikö se edistämään naisten oikeuksia miesten kustannuksella? Kysymykseen ei ole mustavalkoisesti oikeaa tai väärää vastausta, koska asiat menevät osittain päällekkäin, ja jokainen feministi seuraa aatetta omalla tavallaan. Keskimäärin nykyisen kaltainen feminismi ei kuitenkaan kannata sukupuolten välistä tasa-arvoa ja nivoutuu vahvasti muihin aiheisiin, jolloin saadaan aikaiseksi suorastaan järisyttävän epäloogisia kokonaisuuksia. Kuka tahansa saa halutessaan olla feministi eikä minulla ole siihen nokan koputtamista, ja tällä kirjoituksella haluankin tuoda esille syyt, joiden takia en itse kutsu itseäni feministiksi.

Kaikkein yleisin argumentti sen puolesta, että feminismi edistää tasa-arvoa, kuuluu suunnilleen seuraavasti: ”Kyllä feminismi oikeasti tavoittelee tasa-arvoa, senhän sanoo sanakirjamääritelmäkin. Feministit, jotka ajavat vain naisten oikeuksia ja vihaavat miehiä, eivät ole oikeita feministejä, vaan jotain feminatseja.” Hyvää tarkoittavassa väitteessä on lähes kaikki mahdollinen pielessä. Ensinnäkin, sanakirjamääritelmä feminismille riippuu täysin siitä, mitä lähdettä käyttää. Aineistoa etsiessäni törmäsin pariin lähteeseen, jotka kertoivat feminismin ajavan naisten oikeuksia, ja suurimmassa osassa lähteistä oli tämän lisäksi mainittu, että naisten oikeuksien ja aseman parantamisella tähdätään nimenomaan tasa-arvoon. Kaikkein vähiten oli lähteitä, jotka mainitsivat sanallakaan miesten oikeuksia, kun tavoitteena on sukupuolten välinen tasa-arvo. Toiseksi, sanakirjamääritelmällä ei ole mitään merkitystä, jos aate ei käytännössä ole sitä, mitä se väittää olevansa.

Jos feminismi pyrkisi tasa-arvoon, se ottaisi nykyistä vakavammin miehiä koskevat ongelmat – asevelvollisuus koskee vain toista sukupuolta, miehet häviävät huoltajuuskiistan 85%:ssa tapauksista, ja lähes kaikki työpaikkakuolemien uhrit ovat miehiä. Vaikka kodittomista suurin osa on miehiä, yksinomaan heille suunnattuja turvakoteja ei ole juuri nimeksikään, kun taas naisille niitä riittää. Miehen asema perheessä on huonompi kuin koskaan, populaarikulttuuri vähättelee miehiä, ja mies ajautuu tekemään itsemurhan neljä kertaa naista todennäköisemmin. Naisten terveydenhuoltoon käytetään lähes 70% enemmän resursseja kuin miesten. Vaikka mies joutuu perheväkivallan uhriksi suunnilleen yhtä usein kuin nainen, miesten kärsimyksistä ei juuri puhuta. Mies saa naista kovemman tuomion, vaikka rikos olisi täsmälleen sama. Yhdysvaltojen vankiloissa raiskataan vuosittain 140 000 miestä, mutta ainoastaan naisten kokema seksuaalinen häirintä ja väkivalta saavat mediahuomiota. Lista jatkuu. Siitä huolimatta feministit pitävät tapetilla lähes yksinomaan naisten ongelmia, joista osa on täysin keksittyjä. Jos feminismi pyrkii tasa-arvoon, miksi se sivuuttaa miesten ongelmat lähes kokonaan ja pitää meteliä enimmäkseen naisen eurosta sekä kuvitteellisista lasikatoista?

Yllä kuvaillulla tavalla toimiva feministi ei kuitenkaan ole oikea feministi, ainakaan, mikäli suurta osaa väittelijöistä on uskominen. Oikea feministi kannattaa tasa-arvoa ja tekee pesäeron muihin feministeihin, jotka ajavat pelkästään naisten asioita. Jälkimmäiseksi mainitut ovat ei-feministejä, aatetta väärin noudattavia feministejä tai feminatseja, eikä heidän näkemyksiinsä voi siksi vedota, kun puhutaan siitä, kenen asioita feminismi ajaa. Väite, että olisi olemassa oikeita ja vääriä feministejä, on tyylipuhdas No true Scotsman – argumentaatiovirhe. Argumentaatiovirhe toimii seuraavasti:

”Yksikään oikea feministi ei aja pelkästään naisten asioita tai inhoa miehiä.”

”Ai, eräs tyttö rinnakkaisluokaltani on feministi ja tekee kumpaakin.”

”Hän ei ole sitten oikea feministi.”

”Oikeat” feministit voivat toki sanoa noudattavansa aatetta eri tavalla kuin jotkut toiset feministit, mutta kenelläkään ei ole valtuuksia määritellä, kuka noudattaa kyseistä aatetta ja kuka ei. ”Väärät” feministit tai feminatsit voisivat yhtä hyvin sanoa, etteivät maltilliset feministit ole oikeita feministejä. Vaikka No true Scotsman ei ole missään määrin validi argumentti ja siinä on Atlantin kokoinen porsaanreikä, sitä näkee yllättävän paljon.

Kannattaapa feminismi sitten tasa-arvoa tai pelkkien naisten oikeuksien ajamista, naisten tasavertainen kohtelu ja asema yhteiskunnassa ovat joka tapauksessa sydämen asioita, ja niiden eteen tulee tehdä kaikki voitava. Olen tismalleen samaa mieltä, ja juuri siitä syystä vastustan henkeen ja vereen massamaahanmuuttoa kulttuureista, joissa nainen on kakkosluokan kansalainen, jopa omaisuutta. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa nainen ei saa ajaa autoa, paljastaa hiuksiaan tai vartaloaan, osallistua vapaasti urheilukilpailuihin tai olla tekemisissä vieraiden miesten kanssa. Naimisiinmenoa ja pankkitilin avaamista varten tarvitaan miespuolisen huoltajan suostumus. Raiskaustapauksissa syyt saa niskoilleen tekijän sijasta uhri, ja suvun maineen tahranneiden naisten kunniamurhat ovat yleisiä. Lakeja ja asenteita ylläpitää kansa, joka ei jätä niitä Euroopan rajojen ulkopuolelle tai pudota niitä passin mukana Englannin kanaaliin – ne saapuvat Suomeen.

Tuhoisat seuraukset ovat nähtävissä erityisesti seksuaalirikostilastoissa. Viime vuoden tammi-syyskuussa ulkomaalaisten tekemät seksuaaliset ahdistelut lisääntyivät 521 prosentilla ja raiskausrikokset 59 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Turvasumutteet on jatkuvasti loppuunmyyty, koska naiset haluavat pitää kiinni seksuaalisesta itsemääräämisoikeudestaan. Yleinen turvallisuudentunne Suomen suurimmissa kaupungeissa on romahtanut. Jos feministit ajaisivat yksiselitteisesti naisten oikeuksia ja sukupuolten välistä tasa-arvoa, he vastustaisivat nuorten miesten kansanvaellusta Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta länsimaihin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan feminismi on noutopöytä, josta voi napsia vähän kaikkea oman mielensä mukaan – naisten oikeuksia, tasa-arvoa, turvallisuutta ja maahanmuuttajia kulttuureista, jotka eivät kunnioita mitään edellisistä.

Feminismi oli alun perin mainio ja relevantti aate – sellainen, jota olisin itsekin voinut kannattaa, jos olisin elänyt 1800- ja 1900- lukujen taitteessa – mutta ajan saatossa sille on käynyt niin kuin länsimaalaisen vastustuskyvylle. Todellisten ongelmien puutteessa ylivirittynyt järjestelmä hyökkäilee olemattomien vihollisten kimppuun ja kuvittelee niiden olevan jotain vakavaa, vaikka mitään epäoikeudenmukaisuutta tai sortoa ei esiintyisikään. Feminismin avulla on korjattu merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia, ja arvostankin suuresti 1900-luvun alun suffragettiliikettä ja feminismin varhaisia vaiheita. En kuitenkaan pysty suhtautumaan vakavasti aatteeseen, joka toimettomana 2010-luvulla näkee jonkin yleismaailmallisen miessukupuolen salaliiton syypäänä sille, ettei naisia näy pörssiyhtiöiden johtoportaissa, eivätkä naiset tienaa keskimäärin yhtä paljon kuin miehet. En arvosta epäloogista aatetta, joka väittää tavoittelevansa tasa-arvoa, vaikka ei käytännössä tee niin, ja jonka kannattajat ajavat naisten turvallisuudelle haitallista maahanmuuttoa. Sen sijaan arvostan maalaisjärkeä ja vastuun ottamista itsestä. Rakastan sitä, kun ihmiset eivät uhriudu, vaan tekevät töitä päästäkseen tavoitteeseensa. Olen egalitaristi ja tasa-arvon kannattaja. Siksi minä en ole feministi.