Kasvisruokavalio ei ole Graalin malja

Yleistä keskustelua tai mediaa ei tarvitse seurata kuin toisella silmällä, jotta huomaa nousevan ajattelutrendin: lihaa ja muita eläintuotteita pitäisi syödä huomattavasti nykyistä vähemmän, jos ollenkaan, sillä pärjäämme mainiosti ilmankin. Maria Veitolan mukaan lihan syöminen ei ole ihmiselle välttämätöntä, eikä hän halua lapsensa kasvavan siihen, että on normaalia tappaa eläimiä ruuaksi. Sari Sainio väittää Aamulehden kolumnissa, että tutkimusten mukaan lapsikin pärjää vegaaniruualla. Ruokatutkija Markus Vinnari on täysin vakuuttunut, että jos syöminen perustuisi järkeen, eikä tunteeseen ja tottumukseen, lihansyönti olisi jo loppunut. Ravitsemustieteen professori Mikael Fogerholm kertoo Saako tätä syödä -seminaarissa, että kasvisruokavalion sijaan pitäisi huolestua sekaruokavaliosta. Toimittaja Jaro Asikainen pohtii Keskisuomalaisessa, onko lihasta tulossa uusi tupakka. Ajattelun suunta on selvä – eläintuotteiden ja erityisesti lihan kulutus on epäeettistä, ympäristölle haitallista ja se vahingoittaa terveyttä. Ruokaympyrän mukaan syövä ihminen on ajattelematon ja vähän yksinkertainen.

Kaksi vuotta sitten ajattelin samalla tavalla. Lokakuussa 2014 näin ällöttävän videopätkän, joka kouraisi sydämestä ja syöpyi verkkokalvoilleni pitkäksi aikaa. Videolla kuvattiin tuotantoeläinten teurastusta, paloittelua ja lihakoukuista roikottamista, ja prosessin jälkeen kamera siirtyi supermarkettiin, jossa maleksivat asiakkaat mättivät siististi pakattuja ruhonosia ostoskärryynsä sen kummempia ajattelematta. Minua kuvotti, enkä koskaan enää halunnut osallistua vastaavaan julmuuteen – jätin lihan ja kaikki vastaavat tuotteet, kuten veren ja maksan pois ruokavaliostani. Muuttuvan asenneilmapiirin merkkejä oli ilmassa jo silloin, ja tunsin tehneeni oikean ratkaisun. Pari läheistä ystäväänikin olivat päätyneet samaan ratkaisuun, joten oma ruokavaliomuutokseni oli heille ilouutinen. Ruokin jatkuvasti vahvistuvaa ideologiaani katsomalla dokumentteja ja lukemalla ihmisten positiivisista kokemuksista. Lihan syöminen aiheuttaa syöpää, sydän- ja verisuonisairauksia sekä tarpeetonta kärsimystä eläimille, kun taas kasvissyöjät ja vegaanit ovat hoikkia, onnellisia ja terveitä kuin pukit, ja he tekevät palveluksen paitsi itselleen, myös eläimille ja maapallolle. Niin minäkin tekisin, ajattelin.

Vanhassa blogissani käsittelin kasvissyöntiä kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran kirjoitin siitä helmikuussa 2015, kun olin syönyt lihaa viimeksi yli neljä kuukautta sitten. Kritisoin lihansyöntiä rankoin sanakääntein ja tuomitsin sen epäeettisenä ja tarpeettomana. Toinen kerta ajoittui toukokuulle, jolloin olin pakon edessä ottanut lihan takaisin ruokavaliooni, ja kehotin lukijoitani suhtautumaan varauksella asioihin, jotka vaikuttavat liian hyviltä ollakseen totta. Mitä täytyy tapahtua muutamassa kuukaudessa, jotta ihminen vaihtaa vankan ja julkisen mielipiteensä lähes vastakkaiseksi?

Oloni oli joulukuun loppupuolelta lähtien tasaista tahtia muuttunut alakuloisemmaksi ja väsyneemmäksi. En osannut yhdistää sitä ruokavaliooni, vaan ajattelin sen olevan kaamosmasennusta, joka sinä vuonna jostain syystä iski voimakkaammin. Joulukuusta helmikuuhun onnistuin vielä pitämään kiinni rutiineista, ottamaan työkeikkoja vastaan, ylläpitämään tasaista bloggaustahtia ja tapaamaan ystäviä. Maaliskuussa vointini huononi nopeasti – unohtelin asioita, en nauttinut enää mistään, työkeikkojen vastaanottaminen ei huvittanut, enkä juuri jaksanut pitää yhteyttä ystäviini. En muistanut, onko kello vaille vai yli, kun minuuttiviisari osoittaa alaoikealle. Meni päivä, että jaksoin pudottaa farkkujen taskusta löytämäni kolikot sivupöydän laatikossa olevaan puurasiaan. Ystäväni alkoivat huolestua, kun minusta ei koskaan kuulunut mitään, ja kun vastasin puhelimeen, kuulostin aina vastaheränneeltä ja uniselta. Käytin ihan liikaa rahaa vaatteisiin, koska luulin niiden täyttävän sisälläni olevan tyhjiön. Silloinen poikaystäväni oli lopettanut lihansyönnin vähän minun jälkeeni, ja hänen oireensa muistuttivat pitkälti omiani. Jatkuva väsymys piinasi, ja ennen veitsenterävä ajatus leikkasi kuin lelukaupan idioottivarma muovisaha. Lisäksi hänellä oli yksi oire, jota minulla ei ollut: lihasten outo kihelmöinti. Aloimme pelätä terveytemme puolesta ja totesimme, ettei näin voi jatkua.

Tajusimme vihdoin kyseenalaistaa ruokavalion toimivuuden ja etsimme netistä huonoja kokemuksia kasvisruokavaliosta. Ennen sitä en osannut edes ajatella, että siitä voisi olla huonoja kokemuksia – eiväthän miljoona kärpästä, puoli tusinaa ruokadokumenttia ja yleinen mielipide voineet olla väärässä. Kasvisruokavalion piti olla Graalin malja, joka tekee autuaaksi, hoikaksi ja terveeksi, sekä pelastaa maapallon. En ollutkaan löytänyt Graalin maljaa, vaan ruokavalion, joka sopii erinomaisesti yhdelle ja vie toiselta terveyden. Internet olikin pullollaan jälkimmäisten kokemuksia, vaikka kolikon kääntöpuoli ei juuri saa huomiota julkisessa keskustelussa. Kasvissyöjät ja vegaanit tunsivat itsensä väsyneiksi, saamattomiksi ja onnettomiksi, osa lihoi, ja joidenkin lihakset kihelmöivät oudosti ja lihasmassa katosi silmissä. Kihelmöinti on sitä, kun keho ottaa tarvitsemansa ravintoaineet lihaksista, kun se ei saa niitä ulkopuolelta. Poikaystäväni keho söi itseään. Kaikille oireille löytyi selitys, ja lihaton ruokavaliomme oli tullut tiensä päähän.

Kasvisruokavalio vei terveyteni noin puoleksi vuodeksi siitä huolimatta, että tein kaiken oppikirjan mukaan. Söin monipuolisesti ja riittävästi, ja kaapissani oli oikea ravintolisien arsenaali: B12-vitamiinia, D-vitamiinia, non-hemirautaa, kalaöljyä ja magnesiumia. Huhtikuusta eteenpäin annoin lihan tehdä sen, mihin synteettiset ja kasviperäiset ravintolisät eivät pystyneet – korjata itse aiheuttamani terveysongelmat sekä palauttaa energisyyteni ja elämäniloni. Paraneminen kesti useita kuukausia, joiden aikana kaduin syvästi ruokavaliokokeiluani ja sitä, etten raudanlujan ideologiani vuoksi kuunnellut kehoani. Puolen vuoden kuluttua osasin jo kääntää kokemuksen vahvuudeksi, ja suhtauduin siihen oppituntina paitsi siitä, etteivät kaikki ruokavaliot sovi kaikille, myös siitä, ettei asioihin yleensä kannata suhtautua joustamattomasti ja ehdottomalla varmuudella, koska sellaista harvoin on. Nyt miellän toissavuoden talven, kevään ja kesän elämänkokemukseksi ja valttikortiksi, jonka voin vetää esiin julkisessa keskustelussa kolikon kääntöpuolena. Lisäksi ilman negatiivista kokemusta lihattomasta ruokavaliosta yrittäisin todennäköisesti vieläkin säännöllisesti jättää eläintuotteita pois ruokavaliostani.

Kasvisruokavalio ei ole Graalin malja. Se ei ole yleispätevä ratkaisu jokaisen ihmisen terveyden parhaaksi, koska olemme kaikki erilaisia ja kehoillamme on erilaiset tarpeet. Joillekin viljatuotteet sopivat loistavasti, kun taas toisille ne aiheuttavat turvotusta ja jopa iho-oireita. Jotkut vannovat karppauksen nimeen, toisille vähähiilihydraattinen ruokavalio ei sovi lainkaan. Jotkut voivat mainiosti perisuomalaisella lihan, perunan ja kastikkeen pyhällä kolminaisuudella, toiset taas vaativat hyvinvointinsa tueksi runsaasti kasviksia, hedelmiä ja eksoottisia superfoodeja. Miksi kasvisruokavalio olisi one size fits all -dieetti, jota kaikkien tulisi mahdollisimman pitkälti noudattaa? On sekä vahingollista että hedelmätöntä väittää, että olisimme löytäneet ruokavalioiden Graalin maljan, joka sopii jokaiselle. Sellaista ei ole olemassa.

Kasvisruokavalion puolestapuhujat ovat monessa asiassa oikeassa. Argumentit sekaruokavalion epäeettisyydestä, epäterveellisyydestä ja kuormittavuudesta ympäristölle eivät ole tuulesta temmattuja – eläintuotteiden kulutus vaatii eläinten hyödyntämistä ja tappamista, runsaan punaisen lihan kulutuksen ja sydän- ja verisuonitautien välillä on selkeä yhteys, ja sekasyöjä kuluttaa moninkertaisesti enemmän resursseja, pinta-alaa ja vettä kuin kasvissyöjä tai vegaani. Hyvään pyrkivä lähestymistapa on kuitenkin virheellinen. Niin ikävää kuin eläinten tappaminen ja ympäristön kuormittaminen onkin, sitä on pakko tehdä, koska jotkut ihmiset tarvitsevat lihaa pystyäkseen elämään normaalia elämää. Lihaa ei kuitenkaan tarvitse lappaa suuhunsa jokaisella aterialla, eikä edes joka toisella. Lihansyöntimme on lähes kaksinkertaistunut 1970-luvulta, eikä ole mitään syytä, miksi keskivertosuomalaisen kannattaisi syödä 200 grammaa lihaa päivässä. Kannatan ehdottomasti kohtuutta lihansyönnissä, ja esimerkiksi koulujen kasvisruokapäivä on mielestäni positiivista kehitystä. Puolittamalla lihankulutuksemme puolittaisimme myös lihantuotannosta aiheutuvat hiilidioksidi- ja muut päästöt.

Toivoin, että kasvisruokavalio olisi sopinut minullekin. En maun puolesta juuri kaipaa lihaa, ja haluaisin pienentää hiilijalanjälkeäni sekä vähentää vedenkulutusta. Minusta on edelleen mukavaa silloin tällöin istua pöydän ääreen tiedostaen, ettei yksikään eläin ole joutunut kärsimään ateriani vuoksi. En kuitenkaan pysty itse sanelemaan ehtoja, joilla kehoni toimii, eikä kasvisruokavalion sopivuutta tai sopimattomuutta voi tiettävästi ennustaa mitenkään. Sitä ei voi tietää muuten kuin kokeilemalla. Negatiivisesta kokemuksestani huolimatta suosittelen kuitenkin kasvisruokavalion kokeilemista kaikille, sillä joillekin se sopii sekaruokavaliota paremmin, ja todella voi tehdä hoikaksi, terveeksi ja onnelliseksi. Aikuisten on sallittua ja jopa suotavaa tehdä erilaisia kokeiluja terveellisempien elintapojen löytämiseksi, mutta yhtä en sulata – sitä, kun hyvää tarkoittavat vanhemmat pelaavat uhkapeliä lapsensa terveydellä ja pahimmillaan uhraavat sen ideologiansa alttarille. Etukäteen ei voi koskaan tietää, kuka pärjää mainiosti ilman lihaa tai muita eläinperäisiä tuotteita, ja kenen keho toimii ravintoaineiden puutteessa alavireisesti. Jos omat vanhempani olisivat kasvattaneet minut kasvissyöjänä, normaali kehitykseni olisi varmasti viivästynyt tai häiriintynyt. Pahimmassa tapauksessa lihaton ruokavalio olisi saattanut aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa, enkä olisi osannut sanoa, mikä minua vaivaa – enhän olisi edes tiennyt, miltä normaali, hyvä olo tuntuu.

Nykyään yleistä keskustelua seuratessani näen entisen itseni kaikissa, jotka itsepintaisesti väittävät, että kasvisruokavalio sopii kaikille. Muistan kyllä, miltä tuntui löytää Graalin malja ja vakuuttua täysin oman ajatusmaailmansa oikeellisuudesta. Muodostin mielipiteeni samalla tavalla kuin aikaisemminkin aikuisuuden kynnyksellä: halusin niin valtavasti uskoa oman ajatusmaailmani paikkansapitävyyteen, että tutustuin etupäässä tilastoihin ja kokemuksiin, jotka tukivat sitä. Paras tulikoe omalle ajatusmaailmalleen on tutustua jokaiseen vastapuolen argumenttiin, jonka saa käsiinsä, ja yrittää kumota se. Jos siihen ei kykene, oma ajatusmaailma on todennäköisesti hiukan hataralla pohjalla, tai sitä pitää omanaan sentimentaalisista syistä. Itse olin syyllinen vähän molempiin. Toivoisin, että tämä kirjoitus saa yllä kuvaillulla tavalla ajattelevat ihmiset kurkistamaan myös kolikon kääntöpuolelle – jos saan yhdenkin ihmisen käynnistämään ajatusmaailmassaan saman prosessin, jonka jälkeen olin itse taas piirun verran viisaampi, se on tehnyt tehtävänsä.