Vihapuhejahti on vihaa sananvapautta kohtaan

Totuuden jälkeisestä ajasta puhutaan paljon. Sitä kohti yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä otti eilen suuren harppauksen. Sebastian Tynkkysen kuntavaalikampanjasta aloitettu poliisitutkinta osoittaa surullisella tavalla, kuinka löyhin perustein sananvapautta voidaan talloa 2010-luvun Suomessa.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto, Ihmisoikeusliitto ja Etnisten asioiden neuvottelukunta sopivat viime marraskuussa yhdessä puolueiden kanssa, että kuntavaalien aikana seurataan ehdokkaiden jakamaa sisältöä sosiaalisessa mediassa. Lisäksi vihapuhetta etsittiin Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämän algoritmin avulla. Algoritmi oli ohjelmoitu tunnistamaan vihapuheeksi sellaiset ilmaisut, joilla ”levitetään, yllytetään, edistetään, tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen.” 

 Vihapuhe on mielenkiintoinen käsite. Sen tutkintaan voidaan myöntää poliisille 34 miljoonaa euroa ja sen varjolla voidaan aloittaa poliisitutkinta kuntavaaliehdokkaan julkaisemista teksteistä  siitä huolimatta, että koko vihapuheen käsitettä ei Suomen lainsäädännössä ole edes olemassa. Käytännössä tutkintapyyntö tehdään täysin laillisesta toiminnasta, josta myöhemmin etsitään laittomuuksia, jotta se voitaisiin tuomita esimerkiksi uskonrauhan rikkomisena tai kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Toimintamalli ei muistuta millään tavalla epäillyn rikoksen normaalia käsittelyä siksikään, ettei edellä mainittuja rikosnimikkeitä pitäisi olla edes olemassa – uskonrauhan rikkominen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan eivät täytä rikoslainsäädännöltä edellytettyjä tarkkarajaisuusvaatimuksia, vaan pykälät ovat vahvasti subjektiivisia ja tulkinnanvaraisia.

Lisäksi kaikki rikollinen toiminta on määriteltävä tarkasti Suomen laissa, jotta kansalainen osaa olla rikkomatta lakia. Koska vihapuhetta käsitteenä ei löydy lakikirjasta missään muodossa, vihapuheeksi voidaan käytännössä mielivaltaisesti tulkita tai jättää tulkitsematta aivan mikä tahansa. Vihapuheen kuvitteellinen määritelmä ei liity totuuteen tai kirjoituksen sävyyn millään tavalla – maahanmuuton ongelmista kertominen asiallisesti täyttää vihapuheen määritelmän, mutta ei se, että Wille Hyvösen mielestä valkoisella heteromiehellä ei ole oikeutta elää. On täysin mahdotonta tietää ennakkoon, mikä tulkitaan vihapuheeksi ja mikä ei.

Sen lisäksi, että yhdenvertaisuusvaltuutettu yrittää puhua valkoista mustaksi ja rajoittaa sananvapautta suorastaan rienaavalla tavalla, hän kyseenalaistaa naisten kertomat kokemukset seksuaalisesta ahdistelusta silloin, kun tekijä on ulkomaalaistaustainen. Kirsi Pimiän mukaan kukaan ei voinut tietää, ovatko Tynkkysen julkaisemat tarinat keksittyjä vai pitävätkö ne paikkansa. Tilastot ulkomaalaistaustaisten miesten suuresta osuudesta seksuaalirikosten tekijöinä tukevat kiistatta tarinoiden todenperäisyyttä, kuten myös omat kokemukseni kaupunkilaisnaisena – Suomessa pieneen vähemmistöön kuuluvat afrikkalais- ja arabimiehet ahdistelevat naisia useammin, suoremmin ja törkeämmin kuin kaikki muut miehet yhteensä. Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtäviin kuuluu mitä ilmeisimmin ulkomaalaismiehiin kohdistuvan kritiikin vähättely eikä naisten turvallisuuden takaaminen.

Suomi on tilanteessa, jossa epämieluisten totuuksien kertominen voidaan leimata vihapuheeksi viranomaisen tasolla asti ja poliisitutkinta voidaan aloittaa toiminnasta, joka ei täytä minkään rikoksen tunnusmerkkejä. Sananvapauden polkeminen on saavuttanut Suomessa täysin absurdit mittasuhteet, ja suunnan on muututtava ennen kuin väärien mielipiteiden sensurointi alkaa muistuttaa totalitaristista valvontayhteiskuntaa nykyistäkin enemmän. Sananvapaus on olemassa juuri sen takia, ettei uutta Stasia tai muuta vastaavaa koneistoa voi syntyä. Sananvapautta ei tarvita siihen, että henkilön oikeus sanoa neutraaleja ja kivoja asioita on turvattu, vaan nimenomaan sellaisten mielipiteiden ja faktojen julki tuomiseen, joista joku voi pahoittaa mielensä. Sananvapaus ei ole kivaa eikä korrektia, mutta elintärkeää mielipiteenvapauden ja yhteiskunnallisen dialogin kannalta.

Mielipiteitä ei tule arvottaa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa vaan äänestyskopissa.